Kylläpä taas on kaikennäköistä tapahtunut tässä muutaman ajan sisällä.
Torstaina noin viikko sitten kävimme Islan ja Bläksän kanssa Konnunsuon kentällä treenailemassa tokoa, seurana Anna ja Ginny (SG Dancing Queen). Oli super hauskaa, vaikkakin mie olin vähän väsynyt yövuorosta. Isla oli intoa täynnä, pienen treeni"tauon" jälkee ja vielä kun oli motivaattoreina G ja B, kentän reunalla. :) Aloittelimme muistaakseni luoksetulolla, koska sillä saa viimeistään neidin syttymään. Se sujuikin mallikelpoisesti, ensimmäisen yrittämän jälkeen. Ekalla jouduin käydä korjaamassa, kun neiti meni maahan. Seuruu oli yllättävän innokasta ja tiivistä. Välillä meinasi edistää, silloin lisäkäsky ja paikka parantui. Pieniä pätkiä enimmäkseen, yksi hieman pidempi, jossa mukana yksi täyskäännös. Islan kanssa sitten otin käännöksiä ilman varsinaista suoraa seuruuta. Siinä paikallaan ollessa kääntymisiä ja takapään käyttöä. Sanoisin melkein, että olin tosi tyytyväinen. :) Vielä kun saisi itse luottoa, että kyllä se siinä pysyy, ja Islalle paremman kontaktin. Kontakti treeniä siis väliin ja paljon ! Vaikka Isla menee reippaasti ja näyttää iloiselta, mutta seuruu tuntuu miusta jotenkin olevan vieläkin tahmeaa ja "laiskahkoa", verraten Islan vauhtiin muuten. Jäävät liikkeet (s ja m) ihan hyvät. Molemmat onnistuivat ensimmäisellä, joten jätin siihen. Vapautin suoraan stopista ja suoraan maahanmenosta. Hyppyhän jäi jälleen kotiin, joten se siitä TAAS. :( Siinä enimmäkseen kertomisen arvoiset asiat Islan tottistelusta. Sitten Blään kanssa otin jotain pienimuotoisesti. Seuruuta ja sen sellaista. Jätkä oli ihan liekeissä. <3 Tokojen päälle lenkki metsätiellä, hevosaitauksien ohi. Heh, Isla oli niin söpön epävarma hevosista. Pysähdyttiin tarkoituksella, ja kun Isla meni tutkimaan hevosta hieman lähempää ja se laski päätään, Ii nosti niskakarvat aivan pystyyn. Hevonen päätti huokaista ja pärisyttää huuliaan, josta Isla alkoi sitten rähjätä. Asettui miun ja hevosen väliin ja murisi. Pöljä :D !

Blackyn vein Suskulle perjantaina iltapäivällä, samalla kun lähdettii Ipen kanssa ajelemaan kohti Nastolaa. Matka sujui hyvin ja suht koht nopeasti, ilman navigaattoriakin. ;) Huvilalla odotti Maisa-sisko ja Kira-äispä.

Kerron Huvila seikkailusta lisää uudessa blogissamme, joka siirtyy vuodatuksen ongelmien takia (toivottavasti mahdollisimman pian) blogspottiin, jossa toivottavasti parempi toimivuus ! ! ! (täällä ei skulaa kuvien lisääminen/lataaminen enää, eikä sekään ole kovin mukavaa, että teksti saattaa hävitä kesken kaiken, kun olen sitä kirjoittamassa...) Uuden blogin linkin julkaisen täällä vielä, ennekuin kirjoitukset alkavat blogspotissa. Täältä löytyvät tähänastiset kirjoitukset jatkossakin.. :)

Isla myös kuvattiin eilen lonkiltaan ja kyynäreiltään. Tästäkin lisää kunhan saamme lausunnot kennelliitosta.