Kyllä lähtee ! Hyvältähän tuo koiran ensi kosketus määkijöihin sujui. Lieneeköhän tottumus kun on koko puolivuotisen elämänsä asunut määkijöiden kaupungissa. ;) Kiitoksia vaan iskälle, joka meitä kuljetti ihmettelemään lampaita tuonne aholan metsien keskelle. Ihan luomulampaita olivat. Isla oli hetken lampaat nähtyään kysyvä ilme päällä. Mitähän lie miettinyt ? Onko nuo koiria ? Miksi ne perääntyy ? Isla oli kovin innokas haistelemaan ja tekemään tuttavuutta näiden pörröisten kavereiden kanssa. Pari sieltä jo uskaltautui loppuajasta tulemaan lähemmäskin, siitä tiivistä rykelmästä. Ja kun yksi uskalsi, uskalsi toinen ja kolmaskin. Isla koitti mennä aitaukseen aidan ali ja sivusta. Se ei kertaakaan haukkunut, tai perääntynyt. Koitti vain päästä lähemmäs. Ensi kesänä olisi mielenkiintoista päästä katselemaan ihan paimennusta, jonkun tykö, joka sitä oikeasti on tehnyt !

Meidän kotitokoilut öh, käynnistyvät uudelleen näin joulupyhien jälkeen. Meillä perusasento alkaa luistaa jo niin, että uskaltaa sanoa hyvin. Noutokapulaa harjoitellaan vielä ahkerasti. Kyllä se sieltä nousee säännöllisen epäsäännöllisesti. Käännökset taas....Mie en ymmärrä niitä. Tai siis ihme hissuttelua, tuntuu ku en luottais koiraan, saati sitte omaan tekemiseen, pöh :( ! i need help !!! Ollaan oltu ahkeria Islan kanssa ja lenkkeilty parina päivänä noin puolentoistatunnin lenkkejä, tänään tosin käytiin sitten reilu puolen tunnin metsälenkki vapaana, ja luulisin, että niin neiti pääsee palautumaan paremmin, kuin hihnalenkillä. Nyt pari päivää taasen rennommin. En myös ymmärrä, kun Isla on alkanut tosiaan hmm, pitämään omistaan huolta. Ésimerkiksi Lordille täytyy muistutella, että minun lelu, minun mami, minun sohva..Huomatkaa minut... Suorastaan alkaa ärsyttämään tuollainen bitch käytös ;D ! (pitäshä sitä nyt vetskua kunnioittaa ;> )

Tässä kuvia tältä iltapäivältä (sori laatu..Kamera unohtu, joten piti turvautuu kännykänkameraan :(

(lampailla pitkät valot vissii pääl)