Viikonloppuna lähdettiin metsälenkille aikasin aamulla. Mukana oli nöffikaverit Hugo ja  Islan pääasiallinen painikaveri Önni. Lenkki vähä venähti, koska eksyttiin keskelle Atalan mettää. Seikkailtiin sellatteet 2 h siellä tihkusateessa. Matkaa kerty ehkä 10 km. Hyvin jakso Islakin kävellä. Sitte olikin pari päivää vapaata, että saa palautua kunnolla !

Maanantaina Isla sai rabies rokotuksen, jonka myötä rokotukset vihdoin kunnossa. Myös selvisi nyt, ettei jalan naksuminen ole vaarallista, tai kerro mistään vakavammasta.

Tässä parin viikon aikana on ollut nyt kahdet tokoreenit. Viimeviikolla paikalla oli vain kolme koirakkoa. Isla oli taas hyvin mukana. Opeteltiin uutena asiana tolpan kiertämistä. Isla meni sen ihan ok:sti. Oli vähän takkuavaa, mutta niinhän sen ensimmäisellä kerralla kuuluukin. Oli myös vähän kaukkareiden liikeratoja ja katsekontaktia. Myös harjoiteltiin paikallaan oloa. Se sujui yllättävän hyvin ! Isla hokasi idean melko nopeasti. Luoksetulokin tällä kerralla onnistui ensimmäisellä kerral hyvin. :) Siinä kun on ollut paljonkin parannettavaa.

Tänään reeneissä oli neljä koirakkoa. Tänään kun harjoiteltiin tolpan kiertämistä uudelleen, idea oli selvästi hautonut päässä, kun sujui jo hienosti muutaman muistuttelu kierroksen jälkeen. Tänään oli myös seuraamista ringissä. Islan kanssa oltiin harjoiteltu seuraamista vain muutaman askeleen verran kerrallaan. Se sujuu ihan hyvin. Tänään kokeiltiin vähän pitempää matkaa ja siinähän se köpsötteli. :) Kaikenkaikkiaan ei jääny taas kun hyvä mieli !

KIITOKSET myös Johannalle ja Nicille (Story Goes Let's Dance) kyydistä ja hyvästä seurasta.. TAAS. :) Ens viikolla sitte mettään rämistelee ! Ja perjantaina nokka kohti Lappeenrantaa.