Hain Islan 15.8, neiti oli silloin 7vk. Automatkalla kotia kohti viimeistään tajusi, kuinka sinnikäs kaveri miulle tuli. Lappeenrannasta Tampereelle on aika pitkä matka kun Isla kapinoi äänekkäästi paikallaan oloa vastaan, loppumatkasta onneksi uni vei voiton. Islan veli Elmo tuli samalla kyydillä Nokialle, mukavaa kun tuttu leikki kaveri on niin lähellä!

Tyttö kotiutui nopeasti, ja itkeskelytkin jäi kokonaan pois. Kolmantena yönä Isla päätti purra telkkarin antenni johdon poikki. Muuta tuhoa ei toistaiseksi ole tehty. (Innolla odotellen 6 kk -> :)..) Islan kanssa ollaan puuhailtu kaikennäköistä. On käyty pari kertaa junalla Lappeenrannan suunnalla, harjoiteltu pieniä toko juttuja, leikitty muiden koirakavereiden kanssa ja ennen kaikkea ulkoiltu paljon. Isla on energinen ja leikkisä pentu. Se ei omaa kovinkaan pitkää keskittymiskykyä (vielä), mutta on innokas oppimaan uutta. Isla rakastaa vetoleikkejä ja kilpaa juoksemista. Se myös rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria, sekä ruokaa. Kun Isla turhautuu se haukkuu herkästi, mutta haukkuminen on vähentynyt kovasti siitä mitä se ensimmäisinä viikkoina oli. Isla nukkuu yöt tosi hyvin. Hepulit on iltaisin aika huvittavaa katsottavaa, milloin saa maitopurkki kyytiä ja milloin sohvatyyny tai sanomalehti.

Tästä alkaa Islan seikkailut.. Heti huomenna Elmo veikan tapaaminen ja ensimmäinen kerta vauvaryhmässä. :)

Isla tuli kotiin.